lauantai 3. marraskuuta 2012

Halloween

Halloweeen! Ehkä hauskin juhla ikinä :) Täällä varsinkin kun ihmiset panostaa hullun lailla koristeluun ja asuihin. Kolmas halloween täällä ja ihan ensimmäiseksi oli pakko kaivertaa eka kurpitsa! Niitä on kaupat pullollaan ja 6 dollarin hinnalla sai kivan kokosen ostettua. Garrett makoili sohvalla koko halloweenin ajan kipeenä, joten kaiverruksen improvisoin täysin omasta päästä. Lopputulos oli kuitenkin ihan suurinpiirtein oikeen näkönen.


 Ensin tietysti pitää sahata "hattu" pois.

Sisältä mönjät ja reunat kauhoin jäätelökauhalla ja puukolla. 

Sitten vaan naaman veisto veitsellä ja kynttilä sisälle. 

Päätettiin pienet halloweenjuhlat järkätä ja tietysti piti laittaa vähän kummituksia ja muita kammotuksia katosta roikkumaan.


 Ruokalistapossu sai myös halloweenlookin muumioitumalla vessapaperiin.

G the Mysteryman  


Essin lomareissu osui sopivasti halloweenin aikaan ja päästiin muistelemaan parin vuoden takaisia halloweentunnelmia. Essi päätti tänä vuonna pitää järjestystä yllä poliisina ja minä Lara Croftina. 


Girl girls girls 

Pyjamapahis

Varsinainen halloweenjuhlinta suoritettiin sitten West Palm Beachin moonfestissa. Siellä oli koko katu varattu juhlijoille. Katu on jo valmiiksi täynnä baareja ja lisäksi tien varrella dj:t soitteli musiikkia ja pikku kojuista sai ruokaa ja juomista. Lähes kaikilla oli halloween asut päällä ja niihin oli oikeasti panostettu. Tapahtuma oli ennen ilmanen, mutta nyt 10 dollaria. Hetken siellä piti ihmetellä menoa, mutta sitten kotiin potilasta hoivaamaan. Tuleehan niitä halloweeneja aina lisempää :)







Oikeana halloweenpäivänä 31 päivä kävi lapset sitten oven takana karkkia kerjäämässä. Kepposia ei uskallettu ottaa vastaan. Muutenkin vietettiin koko ilta autotallin ja ulkorakennuksessa olevan pikku makkari/kylppärin hämähäkkejä siivoten. Ihan halloweeniksi sopivaa puuhaa kiljahdella vähän väliä ihoon tarttuvan seitin vuoksi. Suursiivoukset piti suorittaa ennen talon omistajien tuloa. Kanadassa asuva pariskunta tuli lomalle ja Garrett lähti New Yorkiin mummon hautajaisiin ja minä kaverien luokse evakkoon :D Ei täällä kyllä elämä tylsäksi käy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti