Koirat kirmailemassa
Baby kilppareita
Vanha kaupunginraja
ssssss
Chipmunkki
Vietettiin päivä Garretin vanhassa kotikaupungissa Great Barringtonissa. Kaupunki oli ihan lähimatkan päässä, mutta osavaltioksi vaihtui Massachusetts.
Kaikki nämä pikkuruiset kaupungit ja kylät oli ihan semmoisia kun elokuvissa. Naapurit tervehti ja kehotti hakemaan omenoita ja myi omia pikku maatilansa tuotoksia markkinoilla ja omilla pihoillaan. Kaupungit oli täynnä vilskettä ja ihmisiä. Monia eri ruokapaikkoja mistä valita ja pikku putiikkeja. Vaikka pieniä paikkoja olikin niin ihmiset halusi lähteä ulos kodeistaan ja viettää aikaa ihmisten parissa. Jotenkin niin erilaista kun Suomessa, missä suurempikin kaupunki voi olla ajoittain ihan autio, kun kukaan ei lähde mihinkään oman sohvan ja telvision lumoista. Lisäksi ruokakulttuuri oli täysin erilainen mitä Floridassa on tottunut näkemään. Kaupat oli pullollaan luonnolle ystävällisiä tuotteita ja joka ruokapaketin kyljestä löytyi organic teksti. Todella hyvännäköistä ruokaa ja löytyipä Pandan lakritsiakin! Floridassa saa taas mennä suurimpiin marketteihin, että edes salaattia pystyy ostamaan.
Loppupeleissä suunniteltu kiva road trippi vaihtui sitten 27h tien päällä oloon, 3 tunnin nokosiin autossa ja muuten ajaessa tai pysäkeillä. Työt kutsui Garrettiä jo ja oli siis jätettävä suunnitelmat ja kiiruhdettava "kotiin". Matka oli sinänsä kokemus, vaikkakin sellainen mitä ei tarvi toista kertaa kokea :D perillä oltiin väsyneitä, hepuloituneita, haisevia ja likaisia. Itse ajoin n. 4 tuntia täällä Floridassa suoraa tietä päästellen. Maisemat oli yllättävän samanlaiset koko matkan ajan. Metsien puulajit ja maasto vaihtui ja tietysti lämpötila, mutta ei oikein kunnolla nähty kaupunkeja tai asutusta. Ens kerralla sitten! Kiva oli päästä perille ja omaan taloon. Tosin kun kukaan ei täällä ollut hetkeen asunu, niin viidakoksihan oli piha ja sisustakin muuttunu. Järvi tuossa vieressä, niin elukat tykkää sieltä tulla majailemaan. Talo on kuitenkin aivan ihana kun vaan viidakko tuhottu ja siitä seuraavaksi lisää sitten :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti