perjantai 28. syyskuuta 2012

New York?

Vihdonkin nettiyhteys pelaa! Nyt voi alkaa kirjoittelemaankin vähän kuulumisia. Onhan tässä jo viikko oltu Floridassa, mutta vielä olis kerrottavaa New Yorkista. Oltiin vähän vajaa viikko jumissa Hillsdale nimisessä kaupungissa/kylässä mikälie sitten olikaan. New Yorkin osavaltioon kuuluu paikka, mutta maisemat ja ympäristö täysin vastakohta sille New Yorkille, mikä aina ensimmäisenä tulee mieleen. Majailtiin Garretin isän luona ja koitetiin hoitaa autoasiat kuntoon, jotta päästäisiin matkaan. Käytiin mm. metsässä ja muualla ympäristössä vähän seikkailemassa sekä Garretin vanhoja kotikulmia katsomassa.

Koirat kirmailemassa 

 Baby kilppareita


Vanha kaupunginraja 


ssssss



Chipmunkki



Vietettiin päivä Garretin vanhassa kotikaupungissa Great Barringtonissa. Kaupunki oli ihan lähimatkan päässä, mutta osavaltioksi vaihtui Massachusetts. 





 
Kaikki nämä pikkuruiset kaupungit ja kylät oli ihan semmoisia kun elokuvissa. Naapurit tervehti ja kehotti hakemaan omenoita ja myi omia pikku maatilansa tuotoksia markkinoilla ja omilla pihoillaan. Kaupungit oli täynnä vilskettä ja ihmisiä. Monia eri ruokapaikkoja mistä valita ja pikku putiikkeja. Vaikka pieniä paikkoja olikin niin ihmiset halusi lähteä ulos kodeistaan ja viettää aikaa ihmisten parissa. Jotenkin niin erilaista kun Suomessa, missä suurempikin kaupunki voi olla ajoittain ihan autio, kun kukaan ei lähde mihinkään oman sohvan ja telvision lumoista. Lisäksi ruokakulttuuri oli täysin erilainen mitä Floridassa on tottunut näkemään. Kaupat oli pullollaan luonnolle ystävällisiä tuotteita ja joka ruokapaketin kyljestä löytyi organic teksti. Todella hyvännäköistä ruokaa ja löytyipä Pandan lakritsiakin! Floridassa saa taas mennä suurimpiin marketteihin, että edes salaattia pystyy ostamaan. 


Loppupeleissä suunniteltu kiva road trippi vaihtui sitten 27h tien päällä oloon, 3 tunnin nokosiin autossa ja muuten ajaessa tai pysäkeillä. Työt kutsui Garrettiä jo ja oli siis jätettävä suunnitelmat ja kiiruhdettava "kotiin". Matka oli sinänsä kokemus, vaikkakin sellainen mitä ei tarvi toista kertaa kokea :D perillä oltiin väsyneitä, hepuloituneita, haisevia ja likaisia. Itse ajoin n. 4 tuntia täällä Floridassa suoraa tietä päästellen. Maisemat oli yllättävän samanlaiset koko matkan ajan. Metsien puulajit ja maasto vaihtui ja tietysti lämpötila, mutta ei oikein kunnolla nähty kaupunkeja tai asutusta. Ens kerralla sitten! Kiva oli päästä perille ja omaan taloon. Tosin kun kukaan ei täällä ollut hetkeen asunu, niin viidakoksihan oli piha ja sisustakin muuttunu. Järvi tuossa vieressä, niin elukat tykkää sieltä tulla majailemaan. Talo on kuitenkin aivan ihana kun vaan viidakko tuhottu ja siitä seuraavaksi lisää sitten :) 

tiistai 18. syyskuuta 2012

New York

New Yorkiin lento päivä 9/11 vuosipäivän jälkeen aiheutti ylimääräsiä sydämentykytyksiä. Ei ehkä muuten mutta Lontoon kentän ylitarkat turvajärjestelyt pisti miettimään mistä kaikki häsinä johtuu. Monet passin tarkastukset ja kyselyt miksi meen maahan ja tarkat tiedot kaikesta, kuten Garretin työpaikasta. Yleensä nämä maahantulo kyselyt on vasta siellä paikan päällä, mutta tällä kertaa tullitarkastaja ei ees moikannu, leimas vaan maahantulolomakkeen ja huiteli että pois pois. Ilmeisesti ei tällä kertaa niin paljon kiinnostanut mitä siellä maassa tekee, kun vaan lento sinne on sujunut hyvin.

Ensimmäinen päivä New Yorkissa vietettiin cityssä. Koitettiin säästää rahaa ja käveltiin joka paikkaan, mikä pisti jalat muusiksi, mutta samalla nähtiin paljon myös määränpäiden välillä. Viimeksi tuli New York koettua lumikaaoksen valloittamana, joten oli kyllä kiva tällä kertaa kierrellä kaupunkia kesävaatteissa ja loikoilla Central Parkin nurmikolla. Paikalle saavuttiin junalla, mikä toi meidät Grand Centralin asemalle.

Grand Central 



 Central Park








Käytiin myös Jimmy Fallon showta katsomassa. Ohimennen talk showta joskus televisiosta vilkassu, mutta tilaisuuden tullen oli kiva sekin nähdä ihan livenä. Päästiin katsomoon ekstrapaikoille. Nämä paikat täytetään juuri ennen showta, kun nähdään kuinka moni varsinaisista katsojista ei tule paikalle. Odotettiin muutama tunti yhteensä tietoa pääseekö paikoille vai ei, mutta jalat sai mukavan tauon kävelystä siinä samalla. Oltiin kaksi viimestä ketkä pääsi katsomoon ja meni siis paremmin kuin hyvin. Vieraina oli Emma Watson, Tony Danza ja joku kokkityyppi. Show ei ollut niin sulava ja millintarkalleen suunniteltu kun Conan show, mutta pilalle menneet kohtaukset oli katsojille niitä hauskimpia juttuja, joita ei normaalisti näe.




Illalla lähdettiin Little Italyyn pizzalle. Siellä sattui vielä olemaan joku tapahtuma menossa ja kadut täynnä erilaisia kojuja, musiikkia ja ihmisiä. No ihmisiä on kyllä koko New York muutenkin täynnä.


Little Italy

WTC muistoalue oli yksi paikka minkä halusin nähdä, joten käveltiin pitkät pätkät alueelle. Tietysti paikka oli sitten suljettu pari päivää sitten olleen vuosipäivän tilaisuuden vuoksi. Jäipähän ens visiitille taas nähtävää! Ja uusi WTC torni Freedom tower nähtiin toki. Kuulemma tulee olemaan entisiä tornejakin korkeampi kun vaan saadaan loppuun asti valmiiksi.



Freedom tower

Loppuillasta piti vielä mennä Time Squarelle valomerta ihmettelemään, mutta päätettiin lähteä pois, kun jalat ei enää kantanu. Alue oli jo aikaisemmin nähtykin onneksi. Kotimatkalla sai kuitenkin ihastella cityn valoja.




Nyt ollaan puoli viikkoa oltu jumissa Hillsdale nimisessä kaupungissa Garretin isän luona. Yritetty saada Garretin autoa ajokelpoiseksi, mutta ihme ongelmia ilmestyy joka nurkan takaa. Kiva kuitenkin viettää aikaa täälläkin. New Yorkin osavaltiossa ollaan, mutta täysin maalla ja metsän ympäröimänä. Käyty metsässä patikoimassa pariin otteeseen ja nähty paljon eläimiä ja kivoja maisemia. Siitä siis seuraavaksi lisää. Ehkä me vielä päästään matkaankin pian!







sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Byebye Suomi!



Noniin kolmas syksy Floridan lämmössä koittaa kolmen päivän jälkeen. Tarkalleen ottaen siihen menee vielä viikko, koska reissu alkaa road tripillä New Yorkista Floridaan! Matkan varrella tulee nähtyä sitten paikkoja joita en ennen ole nähnyt.  Tarkka ajosuunnitelma on vielä auki, mutta kirjottelen sitten viikon päästä miten matka sujui. Blogin tarkotus on kertoa Florida elämästä, jotta perheenjäsenet, kaverit ja tutut voi lurkkia täältä miten elämä meren toisella puolella sujuu ja mitä kaikkea siellä tapahtuu. Jouluksihan tässä tullaan taas kotiin, mutta blogi jatkuu aina kun uudet reissut alkaa, joista ei oo vielä minkäänlaisia suunnitelmia. Kiirusta pitää nämä viimeset päivät, kun lippu ostettu vasta pari päivää sitten ja lähtö ajankohta oli aikaisempi kuin piti. Onneksi spontaanius on aina ollut helppoa. Pakkailua, pyykin pesua ja valmistelua siis tiedossa. Lisäksi pitää yrittää syödä suomalaisia herkkuja nyt  niin paljon, että kestää 3kk ilman! Karkkiostoksille siis --> 
Ensi viikkoon siis ja heipat kaikille ja Suomelle!


Yritys vähentää kenkien shoppailua ahtaamalla käsimatkatavarat täyteen niitä ;)